sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Sukkia kiireen keskellä

Viimeiset viikot, kuukaudetkin, ovat kulkeneet lähes minuuttiaikataululla. Perhe, työ ja opinnot ovat kolminaisuus, jonka ympärillä elämä pyörii. Lisämausteita matkaan ovat tuoneet mm. luottamustehtävä urheiluseuran hallituksessa ja reissut ympäri maata. Jokainen koe ja tentti on kuitenkin läpäisty, sekä minun että teinin, ja (lähes) kaikki muutkin velvollisuudet on muistettu hoitaa. Elämän ruuhkavuosia, ilmeisesti. Jaksaa, jaksaa...

Viikon päästä on luvassa viimeinen tentti ja kauppatieteen kandidaatin tutkinto on hipaisua vaille valmis. Luvassa on myös useampi päivä vapaata ennen joulua, joista ainakin yhden aion viettää villasukat jalassa ja neule kädessä kotona. Sillä ajatuksella tsemppaan itseäni vielä reilun viikon verran.

Kiireen keskellä olen neulonut lähinnä auto- ja junamatkoilla parit villasukat, joista harmaat perussukat päätyivät toivomuksesta kummipojan syntymäpäivälahjaksi. Olga-sukille ei ole vielä osoitetta - tai oli mutta sukat myöhästyivät. Sukkiin kului lankaa 126 + 124 grammaa.

Seiskaveikka-varastot eivät ole päässeet hupenemaan, muutama kerä tuli hamstrattua alennuksesta tilalle. Sukkatilausta on jonossa ihan useampaankin jalkaan ja lisäksi työn alla on jotain joulunpunaista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti