tiistai 31. joulukuuta 2013

Hyvää Uutta Vuotta!

 
Uutta vuotta otettiin vastaan gluteenittoman valkosuklaa-vadelma-kakun ja muiden herkkujen kanssa.
HYVÄÄ UUTTA VUOTTA!

torstai 26. joulukuuta 2013

Pienen pojan ristiäiskakku



Tämä kakku meni naapuriin juhlistamaan pienen pojan ensimmäistä omaa juhlaa. Toiveena oli sokerikuorrutus ja vihreää; jalanjälkiä, tossuja tai tennareita. Tennarit eivät ottaneet onnistuakseen joten päädyin jalanjälkiin. Vasta päivää ennen kakun toimitusta löysin kivan tennariohjeen Pionilaaksosta. Harmi etteivät tennarit olisi ennättäneet kuivua tämän kakun päälle, mutta kiva tietää jatkoa varten.

Pelkät vihreäsävyiset koristeet olivat mielestäni kovin keväisiä, joten päädyin lisäämään sinisellä tomuvärillä värjättyjä lumihiutaleita mukaan. Nimikyltti on ainoa osa kakusta, johon en ole erityisen tyytyväinen. Vapaalla kädellä kirjoittaminen ei ota onnistuakseen niin kuin haluaisin - vaatinee harjoitusta. Nimikyltti sinänsä on kiva juttu kun nimi haluttiin pitää salassa. Kakun voi kääntää jääkaapissa niin, ettei kyltti näy satunnaiselle kurkistajalle.

Kakussa on 8 munan sokerikakkupohja, joka on kostutettu vaniljasokerilla maustetulla vedellä. Täytteenä valkosuklaamousse ja kuningatarhilloa. Koristeet sokerimassan ja kaulintamassan (50/50)sekoitusta, samoin kuorrute päällä (n. 20/80). Päällyksen alla on sokeri-voikreemiä pitämässä kuorrutteen paikallaan.

 
 
 
Onnea naapuriin Veeti-pojan kastepäivänä!

tiistai 24. joulukuuta 2013

Hyvää Joulua!

 
 
En etsi valtaa, loistoa.
En kaipaa kultaakaan.
Ma pyydän taivaan valoa
ja rauhaa päälle maan.

lauantai 21. joulukuuta 2013

Kuusenalusmatto

 
Jälleen Tampereen kädentaitomessuilta löytyneitä materiaaleja käytössä, tällä kertaa kudetta. Matto jäi ohjeen mukaisena hiukan kapeaksi minun tarkoitukseeni, joten päätin lisätä muutaman kerroksen pylväitä reunaan sillä seurauksella, että tein liikaa lisäyksiä. Reunasta tuli tuollainen kupruileva. Tyttäreni 7-v. oli sitä mieltä että tuollainen röyhelöreuna on oikein kaunis eikä sitä saa purkaa (kun suunnittelin purkavani muutaman kerroksen reunasta ja tekeväni vähemmän lisäyksiä noille kerroksille...). Saapa nähdä häiritseekö silmää pitkäänkin tuo reuna.
 
Lanka: Lilli-ontelokude
Kulutus: 1340 g
Koukku: 8 mm
Malli: Virkattu matto, johon tein muutamia lisäkerroksia
 
Tampereen messuilta löysin myös samanväristä ohuempaa kudetta kerällä. Siitä tuli liina pöydälle.
 
 
 
Lanka: Joku kude, vyöte on hukassa
Kulutus: 166 g
Koukku: 10 mm
Malli: Aloittelin Dropsin ohjeen mukaan ja lopettelin oman pään mukaan
  

maanantai 16. joulukuuta 2013

Sydämiä

Tänä vuonna jouluaskarteluille on aikaa enemmän kuin normaalisti - ja sen huomaa. Erilaisia väkerryksiä on syntynyt paljon. Kolmas piparitaikinakin odottaa jääkaapissa leipojia.
Erityisesti sydämiä näyttäisi löytyvän yhdestä ja toisesta nurkasta.

 
Tampereen kädentaitomessuilta ostamiani pellavapaloja; pitsit, silkkinauhat ja napit vanhoja jemmoja. Täytteenä vanhan tyynyn sisus.
 
 
Edelleen Tampereen kädentaitomessuilta löytynyt kangaspala, joka sai täytteensä vanhasta tyynystä. Taidanpa laittaa näitä joulukuuseen!
 
 
Paperimassasydämiä kuivumassa. Näitä piti laittaa pakettikortteihin mutta mahtavatkohan ennättää kuivua?
 
 Työn alla on vielä Nelli-ontelokuteesta virkattu punainen matto kuusen alle. Sen kanssa saattaa tulla kiire.
 

perjantai 6. joulukuuta 2013

Hyydytetty vadelma-suklaakakku


Kun kerrankin tulee se hetki, että voi tehdä ihan millaisen kakun vaan, se ei ole todellakaan helppo juttu. Tulee nimittäin vaikeus valita! Aika moni antoi äänensä suklaalle eikä se huono idea ollutkaan, tunnustan sen ikuiseksi paheekseni. Suklaata siis, mutta mitä muuta. Kaksi vaihtoehtoa nousi ylitse muiden: vadelma tai pähkinät, molemmat myös lempimakujani. Koska viime kesän vadelmasatoa päätyi meidänkin pakastimeen, päädyin tällä kertaa siihen.

Pidän enemmän hyydytetyistä kakuista kuin täytekakuista, joten aloin säveltämään sellaista vadelmista ja suklaasta. Kakun pohjaksi mietin Domino-keksejä, mutta päädyin kuitenkin paistamaan pohjan, jonka ohje löytyy Kinuskikissan sivuilta. Täyte muodostuu kahdesta hyydytetystä kerroksesta, joiden pohjana on vispivaahto ja Mascarpone-juusto. Alemmassa kerroksessa on lisäksi vadelmia ja ylemmässä tummaa suklaata. Kiille on tehty mehusta ja pakastevadelmista, koristeruusu sokerimassaa ja pursotukset pikeeriä.

Piparitalo

 


 

Joulusukat minulle

 
 


 


 
Lanka: Novita 7 veljestä
Kulutus: 108 g
Puikot: 3,5 mm pyöröt
Malli: oma sukkamalli, tonttu löytyy Dropsin sivuilta

Tennarisukat


Mies kaipaili töihin "sisätossuja" ja oli jostain bongannut tennarisukat. Tahtoi sitten itselleen sellaiset ettei tarvitse talvikengissä sisällä liikkua. Tähti ja sukan pohjissa olevat liukuesteraidat on tehty kohovärillä, joka kuivuttuaan kuumennetaan esim. uunissa.

Lanka: Novita 7 veljestä, lisäksi 120 cm pitkät kengännauhat
Kulutus: 94 g
Puikot: 3,5 mm pyöröt
Malli: oma sukkamalli, ohjeita löytyy myös esimerkiksi Novitan sivuilta