torstai 26. joulukuuta 2013

Pienen pojan ristiäiskakku



Tämä kakku meni naapuriin juhlistamaan pienen pojan ensimmäistä omaa juhlaa. Toiveena oli sokerikuorrutus ja vihreää; jalanjälkiä, tossuja tai tennareita. Tennarit eivät ottaneet onnistuakseen joten päädyin jalanjälkiin. Vasta päivää ennen kakun toimitusta löysin kivan tennariohjeen Pionilaaksosta. Harmi etteivät tennarit olisi ennättäneet kuivua tämän kakun päälle, mutta kiva tietää jatkoa varten.

Pelkät vihreäsävyiset koristeet olivat mielestäni kovin keväisiä, joten päädyin lisäämään sinisellä tomuvärillä värjättyjä lumihiutaleita mukaan. Nimikyltti on ainoa osa kakusta, johon en ole erityisen tyytyväinen. Vapaalla kädellä kirjoittaminen ei ota onnistuakseen niin kuin haluaisin - vaatinee harjoitusta. Nimikyltti sinänsä on kiva juttu kun nimi haluttiin pitää salassa. Kakun voi kääntää jääkaapissa niin, ettei kyltti näy satunnaiselle kurkistajalle.

Kakussa on 8 munan sokerikakkupohja, joka on kostutettu vaniljasokerilla maustetulla vedellä. Täytteenä valkosuklaamousse ja kuningatarhilloa. Koristeet sokerimassan ja kaulintamassan (50/50)sekoitusta, samoin kuorrute päällä (n. 20/80). Päällyksen alla on sokeri-voikreemiä pitämässä kuorrutteen paikallaan.

 
 
 
Onnea naapuriin Veeti-pojan kastepäivänä!

1 kommentti:

  1. Kiitos onnitteluista ja kiitos vielä tätäkin kautta aivan ihanasta kakusta! Siniset lumihiutaleet olivat kakussa kuin piste iin päällä - ihana, talvinen tunnelma :)

    VastaaPoista