tiistai 25. maaliskuuta 2014

Aina vaan villasukkia

Juttuhan on nyt niin, että sukat on maailman kätevin luentoneule. Lapaset sujahtavat samaan kastiin, mutta niille ei just nyt ole niin tarvetta. Koskapa niitä luentoja on viime viikkoina riittänyt, esittelyssä tällä kertaa parit pääasiassa saksan opiskelun parissa syntyneet sukat.

Perhossukkiin pääsin testaamaan silmukointia ensimmäistä kertaa. Päätin aloitella ihan yhdellä värillä ja totesin, ettei se niin vaikeaa ollutkaan. Ainoa vaikeus on saada silmukoista tasaisen kokoisia, mikä on paljon helpompaa neuloen.

 

 
Perhossukat
 
Lanka: Novita Nalle (valkoinen) ja Wool (turkoosi)
Kulutus: 86 g
Puikot: 2,5 mm pyöröt
Malli: Oma perussukkaohje, perhosen malli silmukoitu (kirjasta Haavisto, Eeva: Sata kansanomaista kuviokudinmallia)
 
 
Ja sitten toiset, ihan perussukat seiskaveikasta. Lankaa meni 96 g ja menee ekaluokkalaiselle jalkaan jonka koko on noin 35. Ekaluokkalainen toivoi sukkiinsa pitkiä varsia ja sehän järjestyy.
 
Poikkesin eilen siskon kanssa Kuopion reissulla Aleksis-nimiseen kauppaan ja sieltä tarttui mukaan yli puoli kiloa lankaa, vaikka kovasti lupailin varastojen pienenevän tänä vuonna. Ne vaan oli niin kauniita siellä hyllyssä... Auts!
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti